sunnuntai 24. marraskuuta 2013

WP 35 - OLS 15-2

Kauden avauspeli pelattiin OLS:aa vastaan hyvissä olosuhteissa Kämärillä la 23.11. Pelin alussa jo 2 min pelin jälkeen OLS meni 0-1 johtoo Ilmari Klementtilän maalilla. Pelin alku oli hankalaa WP:lle, OLS karvasi korkealta ja WP:n pelin avaus ja rakentaminen alhaalta ei ottanut onnistuakseen. Kun  peliä oli pelattu 10min WP tasoitti  tilanteeksi 1-1 Sakke Herrasen maalilla. Tämän maalin jälkeen WP:n peli alkoi kulkea ja n. 25min kohdalla WP meni 2-1 johtoon Rasmus Hahtalan maalin edusta maalilla, syötön maalin antoi Sakke Herranen.

Toisen maalin jälkeen WP:n peli vapautui ja WP hallitsi peliä selkeästi. Peli päättyi WP selvään voitoon 15-2.

Pelissä sattui muutamia loukkantumisia joista osa johtui OLS:n poikien todella kovasta mailan käytöstä, jota tuomari kaksikko ei valitettavasti saanut vihellettyä pois. Pelin alkupuolella Juho Holopainen joutui lopettamaan pelaamisen kun sai OLS:n vapaalyönnistä, muurissa ollesssaa,  pallon suojien väliin reiteen. OLS:n pojat alkoivat käytää mailojaan vikkatteina huomatessa että WP oli niskanpäällä niin taidollisesti kuin luisteluvoimassa myös. OLS:n kovasta mailan käytöstä saivat osansa WP:n libero SimoHeino , joka joutui lopettamaan pelaamisen ensimmäisen puoliajan jälkeen sormen turvottua, sekä Mikke Leskinen kuin myös Akseli Uotinen, Nestori Moisio ja  Joona Kauhanen. Kovasta mailankäytöstä kiivastunenina WP:n pojat osallistuivat myös epäasialliseen peliin ja istuivat yhteensä 30min jäähyllä.

Ottelussa tehot jakaantuivat tasaisesti WP:n pojille. Sarjan avauspelissä  maalin makuun WP:stä pääsi peräti 9  pelaajaa ja syöttöpisteitä sai kaiken kaikkiaan 7 pelaajaan.

WP:n tehoista vastasi seuraavat pelaajat: Leevi Heiskanen 5+0, Juuso Muuruvirta 3+0, Sakke Herranen 2+2, Nestori Moisio 1+2, Rasmus Hahtala 1+2, Jooseppi Paasonen 1+2, Kalle Laitinen 1+0, Joona Kauhanen 1+0, Tuomas Hyttinen ja maalivahti Matias Koskinen 0+1