maanantai 19. joulukuuta 2011

WP 35 P13 joukkueiden sarjaottelut jatkuivat lauantaina Varkauden Kämärillä.

Mikkelin Kamppareita vastaan pelattavat P13 joukkueiden ottelut jouduttiin siirtämään jään puutteen takia Mikkelistä Varkauden tekojäälle.


WP 35/keltaisten luistelussa näkyikin hyvin ison kentän harjoittelun tuoma kokemus. Ottelu päättyi selvin numeroin 10-2(4-1) kotijoukkueelle. WP 35 maalinteossa kunnostautui Nestori Moisio 4, Juho Holopainen 3, Leevi Heiskanen 2, Niko Mähönen 1.

Toisessa ottelussa pelasivat Kamppareita vastaan WP 35/musta joukkue, jossa pelaa vuotta nuorempia pelaajia -00 s.
Ottelu olikin edellistä tasaisempi ja ratkaisu syntyi toisella puoliajalla Kamppareiden tehdessä rangaistuslyönnistä
voittomaalin. Ottelu päättyi siten Mikkeliläisten voittoon 2-1(1-1). WP 35 maalin teki Arttu Holopainen.