Lisäksi pelattiin G/H -JA F-junioreiden harjoitusottelut Mikkelin Kamppareita vastaan. E-juniorit pelasivat päivän aikana peräti 4 ottelua, joka on jo hatun noston arvoinen suoritus.
Kotijoukkue WP35 aloitti aamulla ottelunsa Mikkelin Kamppareita vastaan, liekö alkujännitystä vai hyvän jään ansiota, kun pallo ei meinannut pysyä lavassa mutta pelistä rutistettiin kuitenkin voitto 3-0((1-0).
Seuraavat kaksi ottelua olivat tasaisia pelejä, joissa lukemat olisivat voineet kääntyä WP:n eduksikin. JPS voitti WP:n 5-2(3-1) ja toisessa tasaisessa ottelussa PaSa voitti WP:n 4-2(2-2) puoliajalla ottelu oli vielä tasanumeroissa.
Turnauksen viimeisessä pelissä vastaan luisteli Botnian E2 joukkue. Peliä pelattiin lähes yhteen päähän ja lopputulos 14-2(7-2)olisi voinut olla vielä maalimääräisesti WP:lle suurempikin.
Turnauksessa kiinnittyi huomioWP:n koko joukkueen kehittymiseen, niin joukkuepelissä kuin henkilökohtaisella tasolla. Ahkera ja tunnollinen harjoittelu on tuonut tulosta koko joukkueelle.Tästä on hyvä jatkaa seuraavaan turnaukseen, joka pelataan Lappeenrannassa 12.12.2009.
Kiitokset kaikille turnaukseen osallistuneille joukkueille ja toimijoille.
WP 35 otteluiden tilastot:
Esm-Ejun/Keltainen:
- WP35-Kampparit 3-0(1-0): Nestori Moisio 1, Leevi Heiskanen 1, Akseli Uotinen 1
- JPS-WP 35 5-2(3-1): Nestori Moisio 1, Juho Holopainen
- WP 35-PaSa 2-4(2-2): Juho Holopainen 1, Sakke Herranen 1
- WP 35-Botnia E2 14-2(7-2): Leevi Heiskanen 5, Juho Holopainen 2, Nestori Moisio 2, Akseli Uotinen 2, Jooseppi Paasonen 1, Sakke Herranen 1, Arttu Holopainen 1
- WP35-Kampparit 2-3(0-2): Joonas Kankkunen1, Atte Auvinen 1
- WP35-Kampparit 4-3(1-2): Arttu Kaunisto 3, Joel Holopainen 1